Tässä osiossa jatkamme venäläistä kirjallisuutta osana venäläistä kulttuuria. 1900-luvulla Anton Tsehovin novellit ja Anna Ahmatovan runous ovat myös esimerkkejä klassisesta venäläisestä kirjallisuudesta.
1930-luvulla sosialistinen realismi oli ainoa hyväksytty suuntaus. Neuvostokirjallisuuden suuria nimiä olivat muun muassa Vladimir Mayakovski, Mihail Solohov ja Mikhail Ostroski.
Yksi tunnetuimmista Solohovin kirjoista oli Hiljaa virtaa Don joka toi hänelle Nobelin palkinnon vuonna 1965. Kirjassa vallankumousten aikaa tarkastellaan Donin kasakoiden näkökulmasta. Teos muistuttaa Tolstoin Sotaa ja Rauhaa siten, että myös Hiljaa virtaa Don on jaettu eri osiin, jotka koostuu useista osista. Kirja kertoo Donin kasakoiden taistelusta puna-armeijaa vastaan ja sitä pidetään yhtenä sosialistisen realismin merkkiteoksista.
Muita tunnettuja kirjoja olivat Ihmiskohtalo ja Aron Raivaajat. Ihmiskohtalo kertoo Andrei Sokolovista, joka määrättiin sotaan fasisteja vastaan. Vaikka Sokolov menettää perheensä, hän onnistuu säilyttämään järkensä. Arojen raivaajat sen sijaan kertoo 1930-luvun maatalouden kollektivisoinnista.
Majakovskin runous edusti futurismia. Hän nousi bolsevikkien valtaannousun symboliksi. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on runokokoelma Pilvi Housuissa. Mayakovski teki itsemurhan vuonna 1930.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän tunnetuimmiksi kirjalijoiksi ovat nousseet Vladimir Sorokin, Viktor Pelevin. Myös venäläisessä nykykirjallisuudessa realismi on suosittua. Suuntausta kutsutaan uusrealismiksi. Monet näistäkin kirjoista sijoittuvat maaseudulle tai pienemmille paikkakunnille.
Venäläisiä nykykirjailijoita ovat esimerkiksi Guzel Jaihina, Dina Rubina Tatiana Tolstaja ja Boris Akunin, Ljudmila Ulitskaja ja Vladimirir Sorokin. Esimerkiksi Sorokinin kirja Telluria on mielenkiintoinen romaani, joka koostuu viidestäkymmenestä eri kertomuksesta. Siinä on niin perinteisiä tarinoita kuin dialogeja, monologeja kuin pakinoita. Telluuria-alkuaine on uutta huumetta, joita syötetään ihmisille kirjassa. Sorokin on tullut tunnetuksi historiallisten henkilöiden pilkasta ja lukuisista skandaaleistaan. Hänen ensimmäinen kirjansa jono, käsitteli nimensä mukaisesti venäläisten jonottamista. Kirja keskittyy täysin jonoon, kuinka se muodostuu, millaisia keskusteluja siellä käydään. Kirjassa tulee esille minimalismin keinoin Neuvostoliiton koko kuva. Kirjan päähenkilö on Vadim, joka jonottaa jotain. Tärkeämpää kuin se mitä jonotetaan, ovat tapaamiset jonossa – erityisesti vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Boris Akunin on historioitsija ja kääntäjä. Hän käyttää useita eri taiteilijanimiä, hän on kirjoittanut teoksia nimillä Anna Borisova ja Anatoli Brusnikin. Hänen oikea nimensä on Grigori Tshartishvili. B. Akunin -nimellä Tshartishvili viittaa anarkisti Mihail Bakuniniin. Akunin kirjoitti runsaasti salapoliisiromaaneja.
Tatiana Tolstajan romanissa Kys puhutaan keksittyä kieltä.
Suomessa venäläinen nykykirjallisuus ei ole kovin tunnettua. Jonkun verran kysytään teoksia, joissa kirjoitetaan kriittisesti venäläisestä yhteiskunnasta. Venäläistä nykyfiktiota ei lueta Suomessa kovinkaan paljon, venäläisiä klassikoita jonkin verran. Venäläinen kirjallisuus -osuuden jälkeen jatkamme vielä venäläisellä kulttuurilla ja seuraavaksi hieman venäläisestä maalaustaiteesta.
